maanantai 14. huhtikuuta 2014

Äitiysmuotia



Mä poikkean jälleen normaalista aihepiiristäni, mutta koska kirjoittelen pääosin itselleni ajankohtaisista asioista, ajattelin jakaa teille vähän raskausajan vaatejuttuja. Vaikken ole muotibloggaaja, enkä sinänsä hirveästi seuraa muotia, (tai seuraan mutten aina ymmärrä sitä), niin tykkään silti pukeutua kivasti. Omalla tyylilläni, en muodin mukaan. 
Mä olen jonkin aikaa jo seuraillut varsinkin Pinterestissä äitiysmuotia, sitä kun ei hirveästi meille  äideille tyrkytetä muutoin täällä Suomessa. Kauppojen mammamuoti on aivan onnetonta, siis säälittävää. Mä meinaankin jälleen ostaa vain yhdet tai kahdet raskaushousut (koska ne on sairaan mukavia päällä!!) ja muuten pukeutua ihan normivaatteisiin. Kesä mennään varmaan hyvin pitkälti mekoissa, isoissa paidoissa ja legginseissä, niinkuin mä kyllä muutenkin pukeudun pääosin.
Toki mahan kanssa joutuukin sitten olemaan aika luova, se maha kun ei ihan kaikkiin vaatteisiin kauaa mahdu.
Tässä postauksessa on kuitenkin mun mielestä inspiroivimmat asut joita Pinterestistä löysin, joita voi helposti pienesti muokkaamalla muuttaa vaikka kuinka paljon, sään ja fiiliksen mukaan. 
Ekan kuvan pallomaha nyt on vaan jotenkin tosi ihana! Vastaavia kukkamekkoja multa löytyykin muutama. Ne tosin loppuraskaudesta nousee liian ylös edestä, mutta alkuun ne menee. Sukkikset ja saappaat jalkaan ja se on siinä. Vastaavia käytän muutenkin paljon.

Toisen kuvan asu on aika vastaava kuin mulla oli viime viikolla, tosin mun ruutupaita meni vielä just ja just napit vinkuen kiinni.:D Eiköhän se ole vielä käytössä kuitenkin kun aukikin voi pitää. 

Kolmas kuva nyt on vaan söpö, mutta siinä näkee kivasti miten perusmekosta saa asusteilla erilaisen. Huivi päässä jo tekee ihmeitä!

Neljäs kuva on hyvinkin mua, mustavalkoista, iso huivi ja mustat liivit. Varmaan pari isompaa perus t-paitaa täytyy ostaa, just tollaisia asuja varten.

Viides kuva on siinä mielessä mun suosikki että vastaavassa tuun varmaan olemaan paljon kesällä. Tilasinkin jo H&M:stä olkaimettoman mustan maximekon. Siitä saa hirveästi muuttelemalla uusia tyylejä. T-paita kietastuna kuten kuvassa, tai se ruutupaita/joku kiva vyö/ isoja koruja, jalassa converset tai sandaalit. Vaihtoehtoja riittää! Se mekko lähtee varmasti espanjaankin mukaan toukokuussa.

Kuudes kuva on myöskin hyvin mua, mulla on vastaava takki sinisenä, boyfriend-farkut löytyy ja mä tykkään kyllä raskaana kulkea korkokengissäkin. (Paitsi ihan lopussa)


 Loppuun vielä mun toinen suosikkikuva. Tilasin H&M:stä myös kuvaa vastaavan harmaan polvipituisen mekon, joka on tosi venyvää materiaalia. Sitäkin saa helposti asusteilla muokattua. Vastaavan hatun tilasin myös, saa nähdä sopiiko se mulle, ei ole vielä tullut postissa meinaan...
Kesällä olisi varmaan fiksua suojata kasvot hyvin hatullakin, ymmärsin jostain että raskaana saa herkemmin ihoon tummia läiskiä tms värimuutoksia auringossa?

Tällaista tänään, jotenkin kivaa ollut vaihteeksi miettiä vaatteita masun kanssa. Mun masu saa olla reilusti esillä, en peitä sitä kaapuihin ja verkkareihin. Eipä sitä kesällä voikaan peitellä, varsinkin jos yhtä lämmintä kuin viime kesänä.
Jotenkin kivaa kokea nyt syysvauva, millaista onkaan viettää kesää masun kanssa, ainakin pukeminen on helpompaa, kuumuus voi tietty tuskastuttaa. Tosin Mikin vanhat vauvavaatteet on aika kesäisiä, paitsi ne ihan pienet. Eiköhän sieltä silti puettavaa löydy tällekin. Paitsi jos tämä onkin tyttö....

Mukavaa alkanutta viikkoa,

-Henna-

Ps. Meille kotiutuu tänään uusi täyspuinen tv-taso. Olispa se livenäkin kiva!

Lisää keräämiäni äitiyskuvia, sekä näiden kuvien linkit löytyy täältä Pinterest-sivultani.





sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Puhdas koti ja pojan synttärit


 Tämä viikko onkin mennyt pitkälti siivotessa ja Mikin 6-vuotis synttäreitä järkätessä. Kotia on puunattu kuistista alkaen, ja mulla on onneksi ollut äiti paljon apuna näissä hommissa.
Korituolinkin kannoin jo pihalle, vaikka tällä hetkellä tuolla ei paljon huvitakaan vesisateessa istuskella. Pääosin siinä nukkuukin meidän kuratassuiset kissat.


Sohvalle vaihtui kesätyynyt, väriä riittää siis taas! Nykyään koira on saanut sohvakiellon, joten raaskin tuon minun tekemäni viltinkin siihen heittää. Alkoi niin mennä hermo niiden koirankarvojen nyppimiseen, että Unto-parka sai nyt täysin sohvakiellon. Aika hyvin se on siihen oppinutkin.




Eilen sitten vietimme vihdoin Mikin 6-vuotispäiviä. Porukkaa oli paljon vähemmän kuin esim viime vuonna, ja tarjoiluun panostin todella vähän. Ei vaan ole jaksanut, enkä edes leiponut mitään. Tarjolla oli sensijaan jäätelökakkua, sämpylöitä, sulhaspiirakoita, shipsiä, keksiä, karkkeja. Koska teemana oli Angry birds, oli todella helppoa tänä vuonna ostaa synttäriteemaan sopivia juttuja. Pöydästä löytyikin lintujen limua, karkkia, keksejä, servetit, kertakäyttöastiat, mehut jne.


Vaikka paljoa en tehnytkään niin tarjoilu oli menestys, ja kaikki kelpasi kaikille. Kerrankin ei jäänyt hirveää määrää ruokaa kaappiin pyörimään. Kyllä taas huomasi että tuollainen yksinkertainen ja edullinen jäätelökakkukinn uppoaa paremmin vieraisiin kuin perinteinen kermakakku tms.
Miki itse oli onnensa kukkuloilla. Oli vissiin kiva päivä jälleen! Lahjaksi poika sai spiderman-puvun, Tamagotchin, pleikkapelin, vaatteita, Angry birds-ongen, lautapelin ja lippiksen. Meidän lahja on vielä ostamatta, annetaan se vasta ensi keskiviikkona kun pojalla on oikea syntymäpäivä. Eipä poika itse tainnut välittää siitä pätkääkään että paljonko äiti vietti aikaa keittiössä hellan äärellä. Tuskin se tekisi poikaa sen iloisemmaksi vaikka olisin leiponut viisi päivää putkeen. Näin oli oikein hyvä.

Nyt meillä hyppii kotona itse Spiderman, pelaa pleikkaa ja just ja just malttoi olla nukkumatta uusi sankariasunsa päällään. Omien sanojensa mukaan hän on keskikokoinen poika. Poika joka ei ole enää pieni muttei halua olla isokaan. Isot kun joutuu itse tekemään kaikkea, ja nukkumaan omassa sängyssä ja syömään lautasen tyhjäksi. Hän ei ole kuulemma vielä niin iso. Ehkä sitten 10-vuotiaana.

-Henna-

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Ai mikä pääsiäinen?


Mä en ole kyllä paljoa ehtinyt ajatustakaan antamaan pian saapuvalle pääsiäiselle. Mun puolesta pääsiäinen saisi vain lipua ohi ilman sen kummempaa, mutta toki olen tyytyväinen isännän pariin ylimääräiseen vapaapäivään.
Koska meillä on talo täynnä lapsia, sen ei voi tietenkään antaa ihan lipua ohi. Lapset kun jaksaa päivittäin kysellä suklaamunien perään.


Tänä vuonna meillä ajoittuu tosi ikävästi pääsiäinen just samaan aikaan Mikin synttäreiden kanssa. Just ja just jaksan miettiä Mikin ens la juhlia, ja sitten pitäisi vielä pääsiäinenkin hoitaa. No lapset on kyllä onneksi vähään tyytyväisiä, siis ne munat melkeinpä riittää.
Yhdet pääsiäisruohot jo lasten kanssa istutettiinkin tossa, ja muniakin varmasti maalataan. Olen myös heitä kannustanut piirtämään ja värittämään munien kuvia paperille. Ne sitten leikataan ja ja teipataan oviin koristeeksi.


Mun pääsiäisaskartelut jää kyllä tänäkin vuonna, koristeitakin laitan aika vähän jos ollenkaan. Ainoa mistä koen huonoa omaatuntoa, on se että lapset ei varmaan ehdi virpomaan tänäkään vuonna. Vaikka en kyllä tiedä uskaltaisko ne edes. Olisi ihana ehtiä koristella pajunoksia, laittaa niitä omaankin kotiin mutta kyllä nuo synttärit vie kaiken ajan tällä kertaa.
Onneksi pikku kakkonen syntyy näillä näkymin lokakuussa, silloin ei pitäisi olla mitään muita isoja pyhiä. Eihän?



Muutaman kuvan sentään olen ehtinyt Pinterestistä kaivaa, toiveena että ne vähän inspiroisi. Niin ihanalta näyttää tulppaanit ja pajun oksat kimpussa, kaikessa yksinkertaisuudessaan! Eipä sitä paljon kummempaa tarviikaan.


Ehkä mä vielä saan jonkun energiapuuskan ja innostun jotain askartelemaan, katsotaan! Pääasia että Miki saa kivat synttärit ja lapset nyt edes niitä munia etsiä piilosta. Mä itse odotan pääsiäisestä niitä vapaita, mämmiä ja lammasta. Siis jos osaan sen lampaan laittaa! (Tai sitten meen jollekin muulle syömään sen, mummi ainakin tekee parasta lammasta, heh.)

Toinen koneellinen puhdasta pyykkiä odottaa, pakko nostaa nyt tämä ahteri sohvan pohjalta.

-Henna-

Kuvat ja linkit löytyy täältä mun Pinterest-sivuilta




sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kiitos


Suuri kiitos kaikille edelliseen kommentoineille! Olen aivan hämmentynyt lukijoiden ja kommenttien määrästä enkä voi sanoin kuvailla miten hienoa se on kaiken ikävän kokemuksen jälkeen. Kun vihdoin sain kertoa uutiset ja ne otettiin näin hyvin vastaan. Varmasti kaikki lukija- ja kommenttiennätykset pamahti mulla tässä blogissa rikki tämän teksti myötä. Sain myös todella ihania, liikuttavia, surullisia sekä onnellisia tarinoita lukea teidän lapsistanne tai lapsettomuudesta. Kannatti siis uskaltaa juttu julkaista, vaikka jännitti ihan hirveästi!
Jokaiselle en nyt erikseen vastannut vaikka kaikki kommentit tarkkaan luin. Muutamaan kysymykseen ajattelin vastata vielä näin yleisesti tässä postauksessa.

Multa kysyttiin toki sitä että miten meidän vastaanottoperhe- ja sijaisperhe-juttujen nyt käy. Meidänhän oli tarkoitus ottaa tässä nyt seuraavaksi pitkäaikainen sijoitettu lapsi. Se meni nyt totaalisen jäihin toistaiseksi, kun tämä meidän biologinen pikkuinen ilmoitti tulostaan kurssin viime hetkillä. Me emme voi ottaa sijoitettua samaan aikaan vaikka haluttaisiin, ja täytyy myöntää että ihan hyvä niin. Aika ottaa hiukan etäisyyttä näihin juttuihin. Myös vastaanottoperhe-työstä jään normaalisti äitiyslomalle. Helsingissä toive on että oma lapsi olisi 2-vuotias ennen kuin hommia jatketaan. Sekin on ihan hyvä, Miki saa rauhassa aloittaa eskarit ja koulut ja sitten mietitään uudestaan että mitä halutaan tehdä. Jatketaanko näin parin vuoden päästä vai mitä, sen näkee sitten. Ainakin sitä itsekin jaksaa taas paljon paremmin tauon jälkeen, niin hirmuista tahtia tässä on vedetty viimeiset neljä vuotta ja todella montaa lasta autettu. Työ on toki antoisaa, mutta hirveän raskasta henkisesti, varsinkin kun siitä ei juuri taukoja ole nyt ollut. Uskon silti että jotenkin sitä vielä jatketaan, sitten joskus, ihan varmasti!

Homeopatiasta myös kyseltiin. Mä olen tosi iloinen että kyseltiin, koska se oli suurin syy miksi tämän jutun halusin julkaista. Mulla homeopatia oli selvästi se ratkaisevin tekijä tässä että lapsi on nyt tulossa. Olen tosiaan kokeillut erilaisia hormonilääkkeitä, mutta ne vain pahensi asiaa. Lääkäreillä juoksut ja tilanteen seurailut tulivat maksamaan todella paljon, seuraavaksi olisi ryhdytty pistoshoitoihin ja hinnat olisi vain noussut. Homeopatiakäynti oli 90€ ja siihen kuului pitkä vastaanottoaika, lääkkeet ja sähköposti-konsultaatio. Jatkokäynnit olivat vielä edullisempia, mutta niitähän ei montaa enää tarvittu. Homeopatiasta olen saanut moneen muuhunkin avun, ja nyt se toimii raskauteni tukena. Se helpotti raskausoireita, paniikkikohtauksia jne. Olen kuullut myös monen muun vaihtoehtohoidon auttavan raskautumaan. Vaihtoehtohoidot eivät myöskään tee mitään haittaa, joten niitä voi kokeilla rohkeasti! Itse kuulun Facebookin "Paranna itsesi luonnollisesti"-ryhmään, josta viime syksynä hain neuvoja raskautumiseen ja hyvät neuvot sainkin. Siitä ryhmästä löytyy mahtavia vinkkejä luonnonlääketieteeseen. Olen saanut sieltä neuvoja mm. päänsärkyyn, flunssaan, ihottumaan, siis ihan kaikkea löytyy.
Niin ja vielä sen verran, että mä en pysty luettelemaan että mitkä homeopaattiset lääkkeet mulla auttoi, koska ne todella määrätään jokaiselle erilailla. Se mikä toimii mulle, ei ehkä toimi sulle. Ne määrätään jotenkin ihmisten luonteen mukaan ja homeopaatti kyseleekin jopa vähän hassunkuuloisia kysymyksiä, kuten että tykkäätkö juustoista! Se siis kertoo siitä että ne tosiaan määrätään jokaiselle erilailla, siksi en halua suositella niitä mitä mulle määrättiin vaan suosittelen menemään homeopaatin vastaanotolle suoraan, jos asiasta kiinnostuit. Yhteen vaivaan voi myös olla monia lääkkeitä, ja usein onkin. Niistä valitaan se itselle paras.

Multa myös kyseltiin jatkanko blogia. No tottakai jatkan!! Nyt vasta jatkankin kun elämä hymyilee taas uudella tavalla ja pahin raskausväsymys on ohitse! Äitiyslomalla mulla on myös varmasti enemmän aikaa kuin tällä hetkellä. Vauva rinnalla näpytän konetta vaikka.

Mä en vielä tiedä tuleeko tänne juurikaan odotus-ja vauvajuttuja. Jotain toki, onhan se iso osa meidän elämää nyt tulevaisuudessa. Muutenkin olen niitä lapsijuttuja luvannut lisää tänne laittaa, niin miksei myös vauvoista, varsinkin jos sitä toivotte. Ainakin vauvanhuoneen sisustamista ym... Tämän hetken hoitolasten huoneesta tulee siis vauvanhuone sitten syksyllä. Varmaan enempi vauvaostoksia ym näkyy sitten Instagramissa. Myös Pinterestissä voin vihdoin raskaus- ja vauvakansiot laittaa julkiseksi. Sielä voi siis käydä kurkkimassa mm. mammapukeutumista. Veikkaan myös että viimeistään syksyllä mulle iskee taas hirveä pesänrakennusvietti ja sisustamisen lisäksi kudon ja askartelen kaikkia vauvanjuttuja. Pari ideaa jo päässä muhiikin...

Loppuun olisi vielä kiva kuulla moniko blogini lukija odottaa mun kanssa samaan aikaan. Pari kertoikin jo raskaudestaan, mutta jos jaksat, olisi kiva vielä tietää onko täällä kukaan odottaja jolla on myös ajankohtaisia nämä jutut, tai onko kotona pieniä vauvoja. Vai onko suurinosa sitä mieltä että ei-sitten-vois-vähempää-kiinnostaa-vauva-jutut....

Iso kiitos vielä kaikille, ihanaa kun tämä juttu otettiin näin hyvin vastaan!

Ens kerralla toivottavasti muuta kuin vauvajuttuja! Kyllä mä pystyn muutakin ajattelemaan. Just ja just, heh!

-Henna-


torstai 3. huhtikuuta 2014

Suuri pieni ihme


Pääsen vihdoin kirjoittamaan postauksen, jota olen odottanut jo vuosia. Olen niin innoissani kun pääsen kertomaan jotain todella ihanaa! Meidän perheessä on tapahtunut ihme. Ihana pieni ihme.
Olen raskaana, me saamme syksyllä vauvan!
Olemme tällä hetkellä täysin onnesta sekaisin, tämä vauva ei ole meinaan ollut itsestäänselvyys vaan meidän kohdalla todellakin ihme. Siitä meinaankin kertoa nyt meidän perheen tarinan, vaikka tästä tuleekin nyt todella henkilökohtainen postaus... Haluan kuitenkin kertoa sen, jospa joku muukin saisi tästä toivoa.

Vuonna 2010 syksyllä, 3,5 vuotta sitten, päätimme että haluamme toisen lapsen. Olimme juuri menneet naimisiin Samin kanssa, Miki oli noin 2-vuotias, asuimme kerrostalossa Helsingissä. Olimme toimineet kriisiperheenä noin vuoden, ja etsimme parhaillaan uutta kotia. Silloin olimme tulevasta vauvasta innoissamme, emmekä onneksi vielä tienneet mitä on edessä.

Me löysimme pian unelmiemme kodin, muutimme ja aloitimme vuosia kestävän ison remontin. Kuukaudet kuluivat, Miki kasvoi, hoitolapset vaihtui. Oli pientä sylivauvaa, vähän isompaakin lasta ja koululaista. Kaipasimme myös sitä omaa lasta, Mikillekin olisi ihana saada sisarus. Olihan omat sisaruksemmekin meille tärkeitä.
Vauvaa ei kuitenkaan kuulunutkaan. Juoksin lääkäreillä, sain diagnoosin, PCO, sain monia erilaisia hormonilääkkeitä jotka vain sekoittivat pitkää kuukautiskiertoani lisää. Lääkkeet aiheutti myös munasarjaani kystan, lääkäri uhkasi jopa pahimmillaan toisen munasarjan poistollakin, munasarjat olivat tukossa ja tilanne näytti epätoivoiselta…

Tulin kuitenkin raskaaksi, vuoden yrityksen jälkeen, kahdestikin. Molemmat raskaudet menivät kuitenkin varhain kesken. Ahdistus oli ihan hirveä, itkin, itkin ja pääsin sängystä ylös vain lasten takia. Remontti ja työstressit eivät auttaneet asiaa, eivätkä varmasti auttaneet raskautumisessakaan. 
Kalliilla lääkärillä juoksut jatkui, lääkkeet jatkuivat. Minulle tehtiin tähystysleikkaus jolla tutkittiin vielä tarkemmin tilanteeni. Mitään hälyyttävää ei löytynyt eikä mitään poistoja tms tarvittu. Tein kymmeniä raskaustestejä, toivo nousi joka kuukausi mutta en vain tullut raskaaksi.


Arki jatkui, lapset vaihtui. Pääsääntöisesti nautin kyllä elämästäni, olihan minulla kuitenkin asiat ihan hyvin. Lapsenkaipuuni ei kuitenkaan hellittänyt, romahtelin välillä ja maailma tuntui epäreilulta. Jotkut sai lapsia haluamattaan, jotkut ei, vaikka kuinka halusi. Kodissamme vilisi lapsia, mutta se ei poistanut biologisen kelloni tikitystä... Olihan nämä lapset Mikiä lukuunottamatta vain hetken lainassa.

Minulla on Miki, joka on elämäni tärkein asia ja joka päivä kiitin siitä että minulla on hänet! Kunpa olisin häntä odottaessani aikoinaan oikeasti tajunnut mikä lahja hän onkaan! Miten saimme hänet niin helposti, mutta tämä toinen ei millään tule…
Ajatukseni pyöri vauvoissa ja lääkärikäynnit vain masensivat lisää. Sami yritti lohduttaa muttei pystynyt ymmärtämään, asia oli hänellekin menetys muttei pakkomielle. Läheiset olivat tukena, välillä tosin tuntui että ihmiset varoivat kertomasta raskauksistaan ja vauvoistaan. Vauvabuumi jylläsi, läheiset ympärilläni odotti vauvoja toinen toisensa perään, mutta minä sain vain seurata vierestä. Sanoin rehellisesti että ne sattuu mutta olen onnellinen heidän puolestaan. Jotkut yrittivät lohduttaa että olemmehan vielä nuoria... Olemme, mutta Miki kasvaa ja ikäero vain suurenisi lasten välillä. Se oli iso surunaihe minulle.

Lopulta syksyllä 2013 tapahtui muutos, päässäni. Lähdin jälleen lääkäriltä kotiin kaksi lääkepakettia kainalossani. Toinen lääke oli oikeastaan rintasyöpälääke, toinen diabetes. Jotenkin niiden piti auttaa raskautumaan lääkärin mukaan, en muista miten. Paketti lupasi sivuoireina mm. pahoinvointia.   En aloittanut lääkkeitä. Mieli sanoi, nyt riitti! Ei näin voi jatkua!

Hain apua vaihtoehtohoidoista joista merkittävin oli hakeutuminen homeopaatin vastaanotolle. Lähdin vastaanotolta paljon kevyemmin mielin kuin sinne mennessä. Aloitin homeopaattiset lääkkeet heti, ja kiertoni lyheni samantein normaaliksi! Mulla ei ole koskaan ollut normaalipituinen kierto!
Samoihin aikoihin aloitimme PRIDE-koulutuksen. Pikku hiljaa päätimme että emme tarvitse välttämättä toista omaa lasta, elämä on ihanaa ilmankin. Sen sijaan voimme vaikka antaa kodin jollekin toiselle. Mieleni alkoi irrottautua pakkomielteestäni.

Kurssi alkoi olla lopuillaan, olin syönyt homeopaattisia lääkkeitä pari kuukautta ja tein taas testin. 
Plussa. Plussa!
Eka ajatus oli järkytys, epäusko, jopa tunne etten haluakaan tätä, olin jo antanut mieleni luovuttaa! Oikeasti halusin mutta pelotti niin kauheasti! Keskenmenot kummitteli päässä ja aloin heti pelkäämään. Pelkäsin joka päivä. Heräsin painajaisiin ja kipuihin, panikoin, itkin ja ahdistuin. Päivät kuluivat hitaasti eteenpäin. Homeopatiasta sain apua paniikkikohtauksiin ja pahimpiin raskausoireisiin. Arki piti kuitenkin hoitaa.
Viikot kului, kävin neuvolassa, vietin 30-vuotispäiviä läheisten kanssa väsyneenä ja pahoinvoivana. Teki mieli kertoa kaikille mutta en uskaltanut, kun en osannut itsekään iloita.
Neuvolasta en saanut apua, vain kasan papereita ja neuvon olla stressaamatta… Viikot kului, olo vähän helpottui. Pieni toivonkipinä iski, josko sittenkin….? Ultraääni-aika häämötti jossain viikkojen päässä. Vasta sen jälkeen uskaltaisin hengittää.

Tiistaina oli lopulta tuo maaginen ja odotettu päivä. Heräsin painajaisten keskeltä totaalisen hermona, jännitti ihan hirveästi!
Ruuhkassa ajoimme sairaalaan, eksyimme osastosta, pääsimme suoraan lääkärin huoneeseen. 
Hengitin syvään, odotin, ja sielä hän oli! Pikkuinen ihana ja niin odotettu rakkaamme, hyppi ja pomppi masussa kuin ajatellen "Hei äiti ja iskä, täällä mä olen terveenä, ei tarvitse huolehtia!"

Itkin, mutta vihdoin ilosta. Tunne oli uskomaton, ja niin odotettu. 6 cm pitkä vauvamme oli terve, elossa ja vihdoin saan kokea taas raskauden ilon ja vauva-arjen.
Miki sai tietää isoveljeydestään samana iltana, hän oli yhtä hymyä ja hyppi ja pomppi kuten pikkusisaruksensa. Hän ei varmasti osannut odottaa tätä, mutta taisi olla salaa toivonut että hänestäkin tulisi vielä isoveli.

Me vietämme tämän kesän toistaiseksi viimeisten hoitolasten kanssa, minä saan kulkea ylpeänä masu pystyssä kesän. Loma työstäni on tervetullut, en jaksa elämää surun ja kriisin keskellä ikuisesti. Syksyllä voin keskittyä hetken omien lasteni pieniin arkisiin ongelmiin, töitä ehtii jatkaa myöhemminkin. Ehdimmekin jo auttaa yli 20 lasta. 
Olen niin kiitollinen.

Meidän perhe kasvaa yhdellä ensi lokakuussa.

-Henna-


Ps. Tämä oli elämäni henkilökohtaisin postaus, toivon että kommentoit asiallisesti. Sekundaarinenkin lapsettomuus voi olla iso kolaus perheille, sitä ei pidä vähätellä. Toivon että joku sai tästä tekstistä lohtua ja siksi halusin sen nyt jakaa kaikille. Ihmeitä voi oikeasti tapahtua.


maanantai 31. maaliskuuta 2014

Eamesin DSW


Jee, mä päätin hemmotella itseäni viime aikojen stressin keskellä ja tilasin tämän pitkäaikaisen haaveeni, Eamesin DSW-tuolin. Omani tilasin siis valkoisena, ja puujalkaisena.
Tuo mustakin on kiva, ihailen sitä aina Holmes NYC-sarjassa. Valkoinen on kuitenkin mun värimaailmassa iättömämpi, ja se tulee mun kässähuoneeseen työtuoliksi. Huone tulee muutoinkin vaaleaksi.
Mä tilaan silloin tällöin juttuja ulkomailta netin kautta. Vaatteita en hirveästi uskalla, kun koosta ei voi olla varma. Tällaiset isommat ostokset joista jo tietää etukäteen, onkin sitten jo melko helppoa ja turvallista tilata. Aikansa kestää metsästää oikeasti edullinen huonekalu, mutta kyllä niitä yleensä löytyy paljon Suomen hintoja halvemmalla.
Vaikeinta nykyään huonekalujen nettimetsästyksessä on se, että kopioita myydään ihan hirveästi, ja on todella vaikea välillä huomata onko tuote kopio vai aito. Yleensä tuotteessa on hyvin hillitysti mainittu että se on "alkuperäisen kaltainen". Tämän virheen tein aikoinaan kun tilasin meidän Tolix-tuolit.
Tolix-kopiommekin ovat kyllä laadukkaita ja tulivat paljon edullisemmaksi.

Miksi toisaalta ei voisikaan ostaa kopioita, varsinkin jos rahasta on tiukkaa. Kukin tekee niinkuin tykkää. En minäkään todellakaan rahoissa ui, mutta yleensä säästän ja harkitsen pitkään tällaisia ostoksia. Mielestäni on kiva omistaa muutama aito ja kestävä, iätön huonekalu, sellainen josta on pitkään haaveillut ja lopulta on ihan innoissaan kun on rahat kerättynä ja pääsee ostamaan tuotteen josta haaveillut. Näihin ei kyllä kyllästykään ihan helpolla kun on pitkään harkinnut.
Omani tilasin Connoxilta. Jossain blogissa kehuttiin tätä, joten uskalsin heiltä tilata. Varsinkin kun hinta oli yli satasen edullisempi kuin Suomessa, ja postikulut olivat ilmaiset.

Jännä nähdä miten nopeasti ja hyvin tuote kotiutuu!
Seuraavana mun säästöpurkkiin kerätään rahaa talonpoikaisvaatekaappiin.

-Henna-

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Lauantaina


Jotenkin mennyt taas päivä ihan ohi. Mä elän niin sumussa nykyään, että päivät vaan suhahtaa ohi. Se johtuu pitkälti siitä, että ensi viikolla on tiedossa niin isoja juttuja, joiden pitäisi helpottaa mun huolia suuresti. Odotan niitä niin paljon, että on vaikea elää tässä hetkessä.
Elämässä henkilökohtaisella puolella, sekä työn saralla, on sellaisia juttuja, että varmaan joskus kuukausien päästä voin taas vain ihmetellä että miten olen tästä selvinnyt. Nämä syyt ollut myös pitkälti syynä mun blogihiljaisuuteen.
Työssäkin olen taas tilanteessa, jolloin tuntuu ettei oikeasti pysty. Itsellä ei taidot riitä, ja kaikki päätökset ja isot ratkaisut on vain yhden tai muutaman ihmisen päätettävissä. Itse ei voi vaikuttaa, voi vaan jännittää mitä ammatti-ihminen sanoo, ja tyytyä tuohon ratkaisuun.
No joo, onhan tää vähän salaperäistä tämä mun teksti, mutta pointti on nyt se, että blogihiljaisuuteen on taas monta isoa syytä.
Toivottavasti jaksatte täällä silti vielä välillä käydä.
Kyllä tämäkin blogi taas jossain vaiheessa herää, kaikkea aikansa.


Tänään käytiin katsomassa veljen uutta koiranpentua. Niin suloinen pikkuinen bostoninterrieri (olihan se bostoninterrieri...?)-neito ettei tosikaan! Pikkuinen roikkui mun miehen parrassa ja nukkui jokaisen sylissä vuorollaan. Ihana pikkuinen, oikein innolla odotan mitä Unto tulee sanomaan siitä pikku neidosta!
Koirakuumetta en sentään saanut, ei kiitos sitä koiravauva-aikaa enää, kun sitä suunnilleen itki että miten näin söpö voi olla näin kamala, haha!


Meidän oma riiviö on viisastunut tuosta ajasta huomattavasti, mutta mä olen niin masentunut kun ollaan menty yksinoloissa taas takapakkia... Unto alkoi olla jo nätisti yksinään, mutta nyt se repii taas seiniä yksinään... Ei naurata, ei sitten yhtään...

Onneksi ensi viikolla mulla on viikonloppu lomaa, ja ajatuksena karata oman perheen kesken mökille. Pääsee Untokin taas sinne vapaana juoksemaan! Ei sitä kotona pysty nollaamaan päätään, joten onneksi mökille pääsee tänä vuonna jo säiden puolesta aikaisin!

Nyt pitkälleen sohvalle!

-Henna-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...