perjantai 31. lokakuuta 2014

Hullu kuukausi


Lokakuu alkaa olemaan lopuillaan, ja mä en voi oikein muuta sanoa kuin että huh heijaa, olipahan ikimuistoinen kuukausi! Niin hyvässä kuin pahassa. Mun tunteet on ainakin vedellyt niin ylhäältä alas, ja taas vähän ylös kuperkeikan kautta.
Lokakuuta kuvaavin sana on kyllä Odotus. Isolla o:lla. Valitinkin jo asiasta pari postausta sitten, ja nyt jälkikäteen ei voi kuin sanoa että luojan kiitos, se on ohi! Tuntuu että pää on vihdoin vapautunut. Voin suunnata ajatukset tulevaan, aloitella ristiäisten ja joulun suunnittelun, saada itseni pikkuhiljaa kuntoon. Vatsa pienenee päivä päivältä, kroppa palautuu, näen taas varpaani, jee! Kipuja on, ja palautuminen leikkauksesta kestää kauemmin kuin viimeksi. Silti on ihanaa tietää että joka päivä parempi, ja vielä joku päivä voin palata keväällä aloittamani lenkkeilyn pariin. Mieletöntä mistä kaikesta kroppa voikaan palautua!

Kummasti sitä arvostaa terveyttäkin taas eri tavalla kun on käynyt läpi niin ison rasituksen. En muista kerroinko viime postauksessa, mutta meillähän ei tosiaan mennyt synnytys putkeen. Lyhyesti vauva oli liian iso, tuntien ponnistelujen jälkeen todettiin että se ei itse ulos pääse. Lisäksi kun raskaus oli päästetty näin pitkälle, vauva ei meinannut jaksaa enää ja sydänäänet tippui jatkuvasti synnytyksen aikana. Huoli vauvasta oli ihan kamala, joten lopulta huokaisin helpotuksesta kun päädyttiin kiireelliseen sektioon.
Tosin seuraavaksi sain huolehtia itsestäni. Mun rakko repesi leikkauksessa... Vauva oli saatu terveenä ulos, ja ihmettelin että mikä tässä leikkauksessa vielä kestää. Kunto romahti ja olin aivan pihalla, pelkäsin enkä tiennyt mistään mitään. Lopulta mulle kerrottiin mitä kävi ja sanottiin että repeämä on nyt korjattu. Sen ei pitäisi tulevaisuudessa vaivata, mutta toki vaikuttaa ainakin tähän mun palautumiseen.

Arki on lähtenyt pikkuhiljaa rullaamaan. Vuosien lastenhoitokokemuksella on ihanaa huomata kuinka varmasti sitä osaa tätä pientä hoitaa verrattuna esikoiseen. Tietää miksi se itkee, tietää oikeat imetysotteet, tietää miten lastaan haluaa hoitaa. Tosin kyllä sitä ehti jo unohtaa miten kamalasti pyykkiä noinkin pieni ihminen saa aikaiseksi. Tai kuinka kauan aamutoimiin menee aikaa vauvan kanssa.

Lokakuussa postauksiakin tuli kovin vähän, olin niin omassa kuplassani. Tämäkin kuukausi saattaa jäädä vähän hiljaiseksi, katsotaan nyt kun olo tästä paranee. Toisaalta tekisi mieli jo hössöttää vähän joulua. Viikonloppuna myös vietämme pienesti halloweenia Mikin vuoksi.

Marraskuu menee varmaan vauvanhuuruissa nauttien, palautuen kuntoon ja pikkuhiljaa joulusta hössöttäen. Vauvan eka joulu!
Mä jo kaivoin joulutähdet esille, mies saa pian ne ripustaa, ja ai että kun tekisi mieli juoda ekat glögit!

Iso kiitos kaikille onnitteluista, niitä olikin hirmuinen määrä! <3

-Henna-


sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Syntymän ihme



Pikaiset kännykkäterveiset Kätilöopistolta.
Pikkuinen poikamme antoi odotuttaa itseään pitkään, mutta vihdoin hän on täällä. Terve, temperamenttinen ja iso vauva. Niin virkeä ja ihana.

Torstaina saavuin tänne käynnistykseen, enkä onneksi tiennyt mitä oli edessä. Rankka, raju synnytys jossa meillä molemmilla oli vähän ongelmia. Perjantai aamuyöstä poika lopulta syntyi kiireellisellä sektiolla.
Vauva on nyt terve, mun toipuminen vähän kestää mutta hengissä selvittiin.
Elämä hymyilee kun katsoo tätä pientä tuhisijaa vieressä.

Huomenna päästään kotiin ja jatketaan toisiimme tutustumista. Isä ja isovelikin pääsevät vihdoin paremmin tutustumaan pieneen.

Palaan asiaan paremmalla ajalla.

-Henna-

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Ei vieläkään...



Niin se vaan on vauvan sänky edelleen tyhjä, vaikka lasketusta ajasta on jo 10 päivää... Olo alkaa olla jo aika epätoivoinen, vaikka tiedän ettei tässä enää kauaa kestä. Mä olen kuitenkin jo syyskuun lopulta ollut sellaisessa jännittyneessä "joko pian"-tilassa, joten alkaa pikkuisen olla väsyneet fiilikset tähän odotteluun... Aika matelee, välillä kiukuttaa, välillä itkettää, välillä olo on vaan niin tukala että meinaa haljeta. Mitään merkkejä ei siltikään ole siitä että vauva olisi tulossa ulospäin...

Mä olen myös erittäin kypsä kaikkiin neuvoihin ja kyselyihin, anteeksi, tutut ja ystävät. Vaikka tietää että kaikki vain hyvällä kyselee, ja ymmärrän kyselyt erittäin hyvin, onhan kaikki hengessä mukana ja varmana itsekin kysyisin. Ottaa niin päähän vastata "ei vieläkään" vaikka se ei olekaan kysyjän vika, itse olen vain niin pinna kireällä. On se jännä miten sitä kypsyy välillä tiettyihin juttuihin niin että tekisi mieli eristäytyä koko maailmasta. Suurinosa raskausajasta meni kuitenkin niin että olisi tehnyt mieli kuuluttaa koko maailmalle että raskaana ollaan, vihdoin! Nyt kun se raskaus näkyy kilometrien päähän, ja vauvan olisi pitänyt tulla ulos jo ajat sitten, ei enää olekaan niin kuulutus-fiilis... Sen takia blogikin on varmaan niin hiljainen, ei tässä jaksa paljon liibalaabaa kirjoitella...



 Välillä myös tuntuu että tämä on jotain pottuilua joltain ylemmältä tasolta. Kun tässä on jo neljä vuotta vauvaa ooteltu, niin venytetään sitten sitä oottelua ihan viimeiseen asti. Varmaan synnytyskin kestää päiviä... Välillä olen myös todella pettynyt siihen, että en näytä tälläkään kertaa pääsevän kokemaan luonnollista synnytystä... Miki syntyi sektiolla ja näköjään saan nytkin lähteä synnyttämään ajanvarauksella... Olen jotenkin pettynyt kroppaani, se ei taaskaan toimi niinkuin kuuluu. Raskautuminen oli vaikeaa, ja nyt piruvie synnytyksen alkukin on vaikeaa!


Olen silti edelleen kiitollinen siitä että vauva potkii iloisesti mahassa, ja toistaiseksi ei tarvitse olla huolissaan vauvan terveydestä. Toki silti jännitän että jos joku meneekin vielä vikaan, se ehkä tekeekin tästä odotuksesta pahimpaa.
Onneksi mä kuitenkin nyt voin jo varmana sanoa että viikon päästä meillä on vauva, viimeistään. Ensi viikolla käynnistetään joka tapauksessa, vaikka mulla pieni toivo vielä onkin ettei siihen tarvitsisi mennä. Koitetaan vielä alkuviikko jaksaa tätä piinaavaa odottelua.

Mikikin alkaa olemaan todella kypsä tähän tilanteeseen. Jos tämä aika on pitkä, niin miltä tuntuu 6-vuotiaasta jolle on jo viikkoja sanottu että "kohta vauva syntyy". Siltä varmaan tuntuu että koko vauvaa oikeasti edes tule... Toki on helpottavaa kun nyt voi sentään sanoa että viikon päästä meillä on varmasti vauva.


Mä olen yrittänyt tässä sunnuntain viettää siivoten ja pyykäten, sen verran mitä selkä kestää. Valmistelut vauvaa varten on tehty jo niin miljoonat kerrat, että eipä tässä ole enää kuin näitä perus siivoushommia. Mieskin on ollut tosi ahkera remontin suhteen. Pistin lattian maalin tilaukseen, jos vaikka isyyslomalla pääsisi sutimaan valkoista lattiaa mun huoneeseen...?

Onneksi tämä odottelu on kohta pelkkä muisto vaan, jolle myöhemmin sitten naureskellaan. Kaikki sukulaiset ja ystävät varmasti ovat suunnanneet ajatukset nyt meihin päin, ja olen helpottunut että pääsen kohta heillekin kertomaan uutisia. Äitikin on ollut tämän kuukauden valmiustilassa tulemaan lastenhoitajaksi, ei sekään kauhean kivaa ole näin pitkän aikaa... Aika moni siis huokaa "luojan kiitos!!", sitten kun siihen päästään. Kunhan mä nyt ensin selviän siitä viimeisestä urakasta.

Nyt siis pieni blogitauko, mä en aio palata ennen kuin vauva on kainalossa. Pitäkäähän meille peukkuja ensi viikkoon!

-Henna-
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...